sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Leppoistavassa seminaarissa raivataan rojua. Rahanarvoinen etu Sotkuholistin lukijoille

Sain Ordinaren Maria Laitiselta kutsun Leppoisaan seminaariin tiistaina 30.11. Viikin trooppiseen puutarhaan Gardeniaan

Seminaarin toinen puhuja on  Hollannissa toimiva Professional Organizer Anne Te Velde-Luoma. Annen innoittamana Ordinaren Maria Laitinen aloitti aikoinaan uuden uransa Suomen ensimmäisenä ammattilaisrojunraivaajana.

Seminaarin toiseen puhujaan Ritva Rajander- Juustiin tutustuin blogosfäärissä 100 tavaran haasteen merkeissä. Ritva bloggaa kohtuullistamisesta Simplicitas-blogissa.

Kummaltakin puhujalta on ilmestynyt tänä syksynä kirja.

Annen ”Kaaoksen kesyttäjä” (johon en vielä ole tutustunut) on meille raivausta kaipaaville, suunnitteleville ja toteuttaville kirjoitettu tee-se-itse-opas. Seminaarissa Anne kertoo, mistä kannattaa aloittaa ja miten. Lisäksi luvassa on pieni raivausworkshop.

Ritvan julkaiseman kirjan nimi on ”Kohtuus kaikessa – enemmän elämää vähemmällä”. Kirjan aiheena on kiireen vähentäminen ja hyvä elämä. Ooh, tähänkin oppiin haluaisin perehtyä. T. nimimerkki, joka ei tänäkään viikonloppuna ehtinyt ollenkaan ladata akkuja….

Olen kuolannut tämän seminaarin perään siitä lähtien, kun kuulin siitä. Harmillisesti juuri tuolle päivälle sattuu liian monta päällekkäistä menoa. En siis pääse sinne. Nyyh!


Toivottavasti moni bloggari pääsee paikalle, jotta voin edes lukea jälkikäteen tilaisuudesta.
Tilannettani lohduttaa se, että Ordinaren Maria lupasi tulla maksutta luokseni tekemään Tupatarkastuksen
. Tupatarkastuksessa mietimme yhdessä, miten minun kannattaisi jatkaa epätoivoisen hidasta raivausurakkaani. 

Tästä en voi kieltäytyä. Ja kerron sitten Tupatarkastuksen tuloksista täällä blogissa. Ihanaa, johan tähän jo mielellään jonkun ulkopuolisen konsultin ottaakin sparrariksi.

Kaiken lisäksi Maria lupasi, että kaikki ne pääkaupunkiseutulaiset lukijani, jotka innostuvat lähtemään seminaariin, saavat myös oman ilmaisen Tupatarkastuksen!  

Huomaathan, että ottamalla kaverin mukaan, saat oman lippusi puoleen hintaan. Ja silloin te kummatkin saatte ilmaisen Tupatarkastuksen.  Tarjous on voimassa 11.11. asti.

Seminaariin voi ilmoittautua tällä lomakkeella 


Muista mainita olevasi Sotkuholistin lukija ja leppoistu ja nauti minunkin puolestani! (ja kerro kuulumiset joko omassa blogissa tai täällä minun kommenttilootassa).


1 kommentti:

  1. Voihan peppu, kuulostaa mielenkiintoiselta mutta taidan olla liian kaukaa. Ja toisaalta olen nyt aika hyvin onnistunut jo tämän huushollini kesyttämään tältä erää.

    Mutta hei, ihan mahtavaa tuollanen ja tosi upeeta että saat tuon Tupatarkastuksen!! Odotan mielenkiinnolla raporttia siitä!!!!!

    VastaaPoista