Sotkuholistia inspiroivaa kirjallisuutta

Susanna pyyteli  kommenttilootassa vinkkejä raivaus- ja järjestelykirjallisuudesta. Puhkuin nimittäin aiemmassa postauksessani lukeneeni asiasta lähes kaiken, tai ainakin tuhansia sivuja.

Tutustuin aiheeseen ensimmäisen kerran kuutisen vuotta sitten ollessani hoitovapaalla. Sen jälkeen, kun poikani vihdoin 2,5 vuotiaana alkoi nukkua yönsä ilman heräilyjä, käytin valvomisesta vapautuneen ajan netissä roikkumiseen ja löysin silloisen lempisaittini  Flyladyn.

Täältä on peräisin kiiltävän tiskipöydän periaate sekä baby-steps vauva-askeleet.

Onneksi sivustosta löytyy myös riisuttu versio suomeksi. Näissä amerikkalaisissa saiteissa (flylady ja myöhemmin mainittava AT) on mielestäni ongelmana materiaalin runsaus ja sekava esittäminen. USAssa ei  ilmeisestikään tunnusteta ajatusta "less is more".



Inspiraation etsimiseen  ihan ehdoton ykköslempikirjani aiheesta on Karen Kingstonin Paikat kuntoon feng shuin avulla. (kuva: booky.fi) Luin ensin alkuperäisversion, Clear Your Clutter with Feng Shui. Ahmin sen ja innostuin. Myöhemmin ostin oman suomen kielisen kappaleeni.

Tässä opuksessa analysoidaan mitä roju on  ja miksi siitä pitäisi päästä eroon. Eri kohteet ja ongelma-alueet, paperipinoista ulkovarastoihin, käydään  yksityiskohtaisesti läpi. Jossain kohdin kirjoittaja tosin on  liian  fanaattinen. Minusta esim. kaikkia valokuvia ei pidä hävittää.

Kirjan paras anti ovat  hyvät käytännönläheiset vinkit  ja inspiroiva ote. Jos feng shui -filosofia ja siirappiset self help -selviytymistarinat eivät  töki, tämä kannattaa lukea. Kirjassa on nimittäin amerikkalaistyylisiä, hieman hipahtavia, esimerkkejä ihmisistä, joiden surkea elämä on muuttunut  rojun raivauksen myötä auringonpaisteeksi.


Vuosi sitten  hankin  Rita Emmetin Kaikki paikallaan - rojun taltuttajan käsikirja. Jos ei ole aiheesta aiemmin lukenut, tämä on hyvä ja konkreettinen opas ensikertalaiselle. (Minulle kylläkin tuli "tell me something new" -fiilis. Rojun raivaus on aihe, josta ei  kovin montaa uniikkia kirjaa ehkä saa aikaiseksi).  Kirja on lähes täydellinen itsehoito-opas. Kussakin kappaleessa on harjoituksia ja pohdittavia kysymyksiä.

Viimeisin innostuksen lähteeni on aihetta sisustuksellisesta näkökulmasta tarkasteleva Apartment therapy - the eight-step home cure. Kirjoittaja Maxwell Gillingham-Ryan. Tässä on mukavaa uutta potkua raivauksen käsitteleyyn. Maxwellillä on myös nettisaitti joka on aidosti sosiaalinen ja interaktiivinen. AT:hen hurahtanut joukko käy saitilla läpi omia  asuntoterapia-sessioitaan. Porukka mässäilee  ennen ja jälkeen kuvilla ja tsemppaa toisiaan. I like! En kylläkän ole itse vielä uskaltautunut mukaan. Yksi asia tökkii: Maxwell on joko tajuttoman tehokas tai sitten täysin epärealistinen. Pitäisi olla melkoinen superwoman,että  selviäisi Maxwellin hommista annetussa ajassa.

Juuri ilmestyneeseen Anne Te Velde-Luoman Kaaoksen kesyttäjä -kirjaan en vielä ole ehtinyt tutustua.
Toivottavasti kirjassa on oma uusi tarkastelunäkökulma, sillä onhan tämä peruskaura aika pian rouskutettu loppuun tämän aiheen tiimoilta.

Niskalenkki arjesta -blogi on analysoi  blogissaan  Donna Mallin kirjaa  Koti siistiksi - 500 vinkkiä tavarapaljouden taltuttamiseen.

Eiköhän näillä saa jo muutaman viikonlopun kulumaan. Sekä suomea että englantia taitavat lukijat :-)

ps. tervetuloa lukijaksi Ansku60

Ammattiraivari raivaa taloa

Ammattilaisraivari, Professional Organizer, Maria Laitinen teki meille eilen Tupatarkastuksen. Kun raivari tarkastaa tupaa, silloin ei ihastella sisustusta eikä kauhistella halkeilleita kaakeleita. Tupatarkastuksessa etsitään ratkaisuja sille, miten kotiin kertynyt tavara saadaan järjestykseen ja roju pois nurkista.

Parasta oli se, että Maria ei kauhistellut mitään. Ei täpötäyttä verstasta tai sikin sokin olevia vinttejä. Ei katastrofihuonetta. Ei sitäkään, että meillä tököttää erään kauniin peiliovikaapin edessä sähköpiano. Joulupukki toi sen viime vuonna. Sijoituspaikka on kyllä keksitty, mutta kun sinne paikkaan pitäisi ensin raivata tilaa. (Ja jos ihan rehellinen olen, täytyy myöntää että koko kapistus on jo ehtinyt hajota. Lastenjuhlissa koskettimille kaatui limpparia, ja sehän oli  sähköpianolle kuolemaksi.)

Ehkä lohduttaakseen minua, Maria kertoi joskus nähneensä pahempaakin. Yllättävää oli kuulla, että  hänen palveluitaan hyödyntävät myöskin tosi tiptop-ihmiset, joita vain sattuu ahdistamaan liian täyteen ahdetut kaapit.

Kävimme taloni läpi ja sain muutamia täsmävinkkejä.  Esimerkiksi minun kannattaisi vaihtaa printteri langattomaan versioon. Ei tarvitsisi katsella tuota kaunistusta enää olohuoneen nurkassa. Se kun  ei  mikään varsinainen  tunnelman luoja ole.

Jäin vielä pohtimaan, tilaisinko Marialta kokonaisen raivausprojektin. Olisinko valmis maksamaan siitä, että raivattaisiin yhdessä joku nurkka talostamme kuntoon.  Vai olenko sittenkin luuseri, jos en selviydy tästä hommasta omin voimin?

Olen lukenut asiaa käsittelevää kirjallisuutta jokusen tuhatta sivua. Minulla on melko hyvä käsitys aihealuetta koskettavista teorioista, näkökulmista ja lähestymisvinkkeleistä.  Tietoa siis on, käytännön toteutus on hakusessa. Kehtaanko  ulkoistaa näin yksinkertaisen asian?

Toisaalta.

Kaikki tietävät miten laihdutetaan: syödään vähemmän, liikutaan enemmän.  Silti tuhannet ja tuhannet ihmiset maksavat painonvartijoille viikkopunnituksesta ja tsemppauksesta. (Minäkin olen joskus näin tehnyt)

Jokainen tietää miten viikkosiivous tehdään, minäkin. Imuroidaan ja pyyhitään lattiat, pestään vessat, kylppäri ja keittiö. Tiedän tämän. Osaan tämän. Minulla on ihan nykyaikaiset työvälineetkin. Silti olen ulkoistanut tämän helpon nakin. Enkä enää edes osaa hävetä asiaa.

Aika moni tietää miten fyysistä kuntoa kohotetaan. Jokainen osaa etsiä ja soveltaa netistä löytyviä maratonharjoittelu- ja lihaskuntotreeniohjelmia. Silti jatkuvasti kasvava määrä ihmisiä palkkaa itselleen personal trainerin. (Kaverini teki niin, ja minäkin himoitsen omaa PT:tä)

Siis miksi minä en voisi ostaa kodinraivauspalvelua? Mikä tässä ajattelussa mättää?

ps. Tervetuloa lukijaksi redshift

Gourmet-ruokaa ei voi tehdä sotkuisessa keittiössä

Hyvän ruuan valmistaminen on  melkein nautinnollisempaa kuin sen syöminen. Erityisesti jos saa kokata viihtyisässä ympäristössä ja hyvässä seurassa. Sotkuisessa ja sekaisessa keittiössä  kokkaaminen latistaa paremmatkin ainekset.

Sunnuntaina meillä kokattiin ankanrintaa. Raastoin ja pusersin mehua inkivääristä. Keinutin tuoretta rakuunaa hienoksi yrttikeinulla. Raastoin appelsiinin ja sitruunan kuorta. Mortteloin korianterin siemeniä hakkelukseksi. Mies paistoi hitaasti lämpenevällä tulella ankanrintapalojen rasvapuolta rapeaksi.

Näin ihanan ruuan valmistamisesta katoaa se upein kärki, jos sitä valmistetaan meidän perheen normaalissa keittiömaisemassa:

Jos haluaa saavuttaa  ruuanlaiton flow-tunteen, on ensin tehtävä perustavanlaatuinen rojun ja paperin raivaus.

Kun valmistan herkkuruokia tällaisessa keittiössä,  minulle tulee ihan tv-kokki fiilis :-)

ps. Oli hyvä, että raivasin nurkat. Löysin lasten koulu- ja koriskuvat sekä kolme juuri erääntynyttä laskua. Löysin myös sen  laskun, josta sain jo viime viikolla maksumuistutuksen.

Kodinhoitohuone olohuoneessa

Kodinkuningatar antoi erään postaukseni kommenttilootassa mukavan pyykkivinkin. Heillä pyykit viikataan iltaisin sohvalla televisiota katsellessa.

Meillä ei ole telkkua, joten sovelsin vinkkiä leffan katseluun läppäriltä ja raijasin kahden viikon aikana kertyneet pyykit olkkariin.

Viikkaus sujui leppoisassa tunnelmassa erittäin huonossa ergonomisessa asennossa. Leffasta meni puolet ohi.

Työn aloitus ja tekeminen sujuivat siis kohtalaisesti. Mutta taas kerran sorruin perisyntiini. Lipsuin työn   kolmannessa  vaiheessa  eli työn loppuun saaattamisessa. Epäselvät vaatekasat jäivät sohvapöydälle ja silitettäviä vaatteita täynnä oleva amme jäi odottamaan noutajaansa keskelle olohuoneen lattiaa.

Tälläisessa pyykkitupaolkkarissa  meillä elettiin kaksi viikkoa.

Eikö olekin mahtavat koiranluut (alhaalla vasemmalla)?

Kahden viikon päästä perjantaina lopulta ryhdistäydyin.

Samalla keräsin kymmenet muovihämähäkit ja hiiret,  pääkallolippunauhat,  kurpitsakynttilät ja ulisevat haamut  laatikkoon odottamaan ensi vuoden kauhukemuja.

Hetkeksi aikaa tuli taas vähän seesteisempi fiilis. Edelleen pojan kenkälaatikoista ja maitopurkeista värkkäämät sormiskeittirampit piristävät senkin päällystä. Sähköjohtohässäkkä koristaa yhtä nurkkaa. Mutta eihän meillä niuhoja ollakaan :-)

'

ps.  Boldasin sanan "hetkeksi" , koska eihän täällä enää (nyt sunnuntai aamuna, 36 tunnin päästä) ole seesteinen tunnelma. Lehdet, kamerat, kännykät ja  läppärit löysivät tiensä takaisin sohvapöydälle alta aikayksikön.

Ihmeellinen haloo perunankuorista

Olen pitkään ihmetellyt yleistä haloota perunoiden kuorimisen ympärillä. Eskarikevään lopussa pienille kouluun lähtijöille on yleistä antaa kolme kesätehtävää. Ekaluokan alkuun mennessä pitää osata:

1) kirjoittaa oma nimi

2) solmia kengännauhat

3) kuoria perunat

Tehtävät ovat ilmeisesti tarkan kollektiivisen pohdinnan tulos. Samaa listaa toitotettiin meilläpäin sekä päiväkodissa että koulussa.

Oman nimen kirjoittaminen ja kengännauhojen solmiminen käyvät järkeeni. Elämä (erityisesti äidin ja sen ekaluokan opettajan) helpottuu suunnattomasti näiden taitojen myötä. 

Perunoiden kuoriminen on taas kyllä ihan eri planeetalta. Minun kouluaikana taitoa ei valitettavasti edes tarvittu, ei ainakaan koulussa. Koulun perunat olivat valmiiksi kuorittuja kumiperunoita, joiden sitkeään maltoon ei voiveitsi uponnut. Olisi tarvittu puukko.

Sorminäppäryyden kehittämisessä veitsen käyttäminen perunan kuorimiseen on erinomaista treeniä ja suosittelen harjoitusta. Ravinto-opillisesti en. Meillä perunat syödään kuorineen, koska niin ne ovat paremman makuisia, ja koska äiti kertoi, että ihan siinä kuoren alla ovat ne kaikkein tärkeimmät vitamiinit.

Silloin harvoin, kun hairahdun kotona kuorimaan perunat, pöydässä alkaa poikien välinen kiivas taisto siitä kumpi saa syödä kuoret. Viime lomareissulla pojat tilasivat ravintolassa alkupalaksi suurinta herkkuaan friteerattuja perunankuoria. 

Tämän sydämellisen tapauksen nostin syksyllä oman pihan perunamaasta. Näin kaunista perunaa ei voi syödä edes kuorineen.

ps. tervetuloa lukijaksi Tiina ja Johanna!

Leppoistavassa seminaarissa raivataan rojua. Rahanarvoinen etu Sotkuholistin lukijoille

Sain Ordinaren Maria Laitiselta kutsun Leppoisaan seminaariin tiistaina 30.11. Viikin trooppiseen puutarhaan Gardeniaan. 

Seminaarin toinen puhuja on  Hollannissa toimiva Professional Organizer Anne Te Velde-Luoma. Annen innoittamana Ordinaren Maria Laitinen aloitti aikoinaan uuden uransa Suomen ensimmäisenä ammattilaisrojunraivaajana.

Seminaarin toiseen puhujaan Ritva Rajander- Juustiin tutustuin blogosfäärissä 100 tavaran haasteen merkeissä. Ritva bloggaa kohtuullistamisesta Simplicitas-blogissa.

Kummaltakin puhujalta on ilmestynyt tänä syksynä kirja.

Annen ”Kaaoksen kesyttäjä” (johon en vielä ole tutustunut) on meille raivausta kaipaaville, suunnitteleville ja toteuttaville kirjoitettu tee-se-itse-opas. Seminaarissa Anne kertoo, mistä kannattaa aloittaa ja miten. Lisäksi luvassa on pieni raivausworkshop.

Ritvan julkaiseman kirjan nimi on ”Kohtuus kaikessa – enemmän elämää vähemmällä”. Kirjan aiheena on kiireen vähentäminen ja hyvä elämä. Ooh, tähänkin oppiin haluaisin perehtyä. T. nimimerkki, joka ei tänäkään viikonloppuna ehtinyt ollenkaan ladata akkuja….

Olen kuolannut tämän seminaarin perään siitä lähtien, kun kuulin siitä. Harmillisesti juuri tuolle päivälle sattuu liian monta päällekkäistä menoa. En siis pääse sinne. Nyyh!

Toivottavasti moni bloggari pääsee paikalle, jotta voin edes lukea jälkikäteen tilaisuudesta.
Tilannettani lohduttaa se, että Ordinaren Maria lupasi tulla maksutta luokseni tekemään Tupatarkastuksen. Tupatarkastuksessa mietimme yhdessä, miten minun kannattaisi jatkaa epätoivoisen hidasta raivausurakkaani. 

Tästä en voi kieltäytyä. Ja kerron sitten Tupatarkastuksen tuloksista täällä blogissa. Ihanaa, johan tähän jo mielellään jonkun ulkopuolisen konsultin ottaakin sparrariksi.

Kaiken lisäksi Maria lupasi, että kaikki ne pääkaupunkiseutulaiset lukijani, jotka innostuvat lähtemään seminaariin, saavat myös oman ilmaisen Tupatarkastuksen!  

Huomaathan, että ottamalla kaverin mukaan, saat oman lippusi puoleen hintaan. Ja silloin te kummatkin saatte ilmaisen Tupatarkastuksen.  Tarjous on voimassa 11.11. asti.

Seminaariin voi ilmoittautua tällä lomakkeella 

Muista mainita olevasi Sotkuholistin lukija ja leppoistu ja nauti minunkin puolestani! (ja kerro kuulumiset joko omassa blogissa tai täällä minun kommenttilootassa).

Ystävyyden kapula osui kohdalleni

Ralliradan varikon Ylva ojensi minulle ystävyyskapulan. Kiitos!


Kapulassa kysellään lapsuusajan haaveita ja muistoja. Tiukka tehtävä. Minulla ei ole hirvittävästi mielikuvia lapsuudestani. Joku psykologi varmaankin päättelee lapsuuteni olleen kurja. Kyllä se minusta ihan onnellinen oli, mutta kun en vaan enää muista. Siitä on niin kauan aikaa.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen: "Mikä sinusta tulee isona?"
Opettaja. Äidin, siskon ja kahden tädin esimerkin perässä. Ei tullut minusta opettajaa.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareita?
Hevoshullulehdestä niitä luettiin. Hevosia ja poneja niissä kauheesti hoidettiin.

3. Lempileikkejäsi?
Rofee ja polee läheisessä pimeässä metsässä fikkarin valossa. Ihan sairaan pelottavaa, mutta niin siistiä.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
Oisko ollut 9-v synttärit. Keksittiin leikkiä kalsarihippaa, kun löydettiin pyykkikorista isoveljen likaiset kalsarit.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Ratsastus, ratsastus, ratsastus. Mikään muu ei merkannut mitään.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
Olin jo teini, kun kävin ekassa konsertissa. Dingon ilmaiskonsertti vantaalaisen jäähallin pihalla. Sitä ennen tais olla Armi ja Danny.

7. Paras joululahjasi/ muu lahjasi, jonka olet saanut?
60 cm korkea nukke, isompi kuin oikea vauva. Sain sen 5-vuotiaana joululahjaksi. Tämä jäi mieleeni siksi, että samaisena jouluna minulle selvisi totuus joulupukista.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Hypätä laskuvarjolla.

Lähetän viestikapulan eteenpäin Kotoisaa Arkea -blogin Helille.
 
ps. tervetuloa lukijoiksi juneglooms, Vintage-Sunflower, TaiNa ja Aino-Maija

Mutku nää on mun lempparit!

Kahdeksanvuotiaalla on yhdeksät näille keleille sopivat kengät: goretex-lenkkarit, juoksulenkkarit, ihan vaan tavalliset lenkkarit, ruskeat ja mustat skeittikengät, kumisaappaat plus kolmet talvisaappaat. Minusta tässä on kuusi paria liikaa.

Sitten on vielä kymmenes, surullinen, kenkäpari.

- Nää on mun lempparit! Ei näitä saa heittää pois, parkaisee kahdeksanvuotias eliminointiehdotuksille.

Näitä ei päihitä mikään yhdeksästä muusta kenkäparista. Nämä ovat rakkaimmat.

  

Viime viikolla minullekin sitten selvisi, miksi pojan sukat ovat aina mustat.

Kengissähän on kaksi sormenmentävää reikää! Kiesus sentään. Nyt lähtevät kengät saattohoitoon. Ehdoton käyttökielto, mutta vielä saa hetken aikaa silitellä ja antaa viimeiset hyvästit.  

Loppuhävityksen jälkeen saa sitten  taas pikkuruisesti lisää tilaa ja järjestystä kenkäkaappiin. Tai, tuota noin, ollaanpas rehellisiä. Saa lisää tilaa eteisen lattialle.

Tervetuloa lukijaksi tata!