perjantai 10. syyskuuta 2010

Stereotypiat peliin – mielikuvat siististä ja sotkuisesta ihmisestä

Anonyymiksi jääneen tip top-ihmisen kommentti kirjoitukseeni 13.8. sai minut ajattelemaan taas kerran siistien ja sotkuisten ihmisten eroavaisuuksia. Voitte uskoa, että olen pohtinut aihetta yksikseni, ystävieni, kollegoiden ja virtuaaliverkostojeni kanssa ihan väsyksiin asti.

Pohdin, miksi minä, erittäin järjestelmällisen äidin tytär, en osaa elää siivosti. Pidän itseäni ajoittain jopa aktiivisena, tarmokkaana ja tehokkaana tyyppinä. Silti kotini antaa ymmärtää, että olen aikaansaamaton laiska paska.

Tip top-ihminen antoi minulle aivan uuden ajatuksen siemenen (=taas yhden tekosyyn lisää).  Ehkä siisteysongelmani juontuukin alitajuntaani piintyneistä ikävistä stereotyyppisistä mielikuvista!

”Siisti henkilö” -nimitys tuo auttamatta mieleeni tiukkapipoisen justiinan, jonka elämään ei mahdu muuta kuin bakteerikammoinen nurkkien nysväys hammasharjalla ja desinfiointiaineella. Hän todennäköisesti pukeutuu ruskeaan pohjepituiseen veluurihameeseen, eikä missään nimessä siedä leikkivien lasten ääniä.

Kuka nyt tuollainen haluaisi olla?

Siistin henkilön vastakohta, olkoon nyt sitten vaikka sotkuinen nimeltään, on minun mielikuvissani stereotyyppisesti luova, positiivisesti boheemi, aktiivinen, monessa mukana, rento, ei ärsyynny pienestä, pystyy keskittymään olennaiseen ja osaa nauttia elämästä.

Eikö tämä henkilö kuulostakin paljon mukavammalta tuttavuudelta?

Olen täysin varma, että tip top -ihmisten stereotyyppiset listaukset siisteistä ja sotkuisista ihmisistä näyttävät aivan toisenlaisilta.

Millainen on sinun listasi?

ps. En tunne yhtäkään siistiä ihmistä, joka sopisi omaan kuvaukseeni. Tuttavapiirissäni on tukuittain luovia, rentoja, hauskoja ja mukavia, mielettömän siistejä naisia.
Ajoittain minä kadehdin heitä.

ps 2. Tervetuloa kaikki uudet lukijat Animosa, Armi, villamiimi, Anna ja Elise!

15 kommenttia:

  1. Minun huoltajani, tätini, on semmoinen totinen keski-ikäinen justiina. Ketä huolehtii, että maton hapsut ja nukka sojottaa oikeaan suuntaan ja että yksikään murunen ei tipu mihinkään.

    Itse olen lapsesta asti ollut Todella sotkuinen. Huoneeni muistutti kaatopaikkaa, ja vielä tähänkin päivään asti (22v) olen Todella huono ylläpitämään järjestystä. Huolehdin hygieenisyydestä (vanhat ruuat roskiin ja pesen vaatteita jne), mutta en osaa laittaa tavaroita paikalleen, eikä minua haittaa sekaisuus. Paitsi jos pitäisi päästää vieraita sisälle, sitten hävettää ja siivoan hikihatussa tavarat piiloon kaappeihin. Josta ne taas ajautuvat pöydille, lattioille, hyllyille, sikinsokin.

    Joskus juttelin erään diakonissan kanssa tädistäni. Minulla on todella huonoja muistoja hänestä, ja hänen pakkomielteistään siivousta kohtaan. Kaikkien piti siivota, mutta ainoastaan hän teki sen oikein = sain hirveät huudot viikoittain, vaikka kuinka koitin tehdä oikein. Diakonissa kommentoi asiaan, että usein ne ihmiset, jotka ovat sisältä sekaisin, ja voivat pahoin, koittavat ylläpitää jotain elementtiä elämässään järjestyksessä. Kun he eivät saa sisintään järjestykseen, heidät pitää sitten kaikella tarmollaan pitää esim huoneistoaan ja omaisuuttaan tiptop-kunnossa, ja orjallisesti noudattaa rutiineja, pitää maton nukat oikeaan suuntaan (diakonissan sukulaisella ei saanut edes kävellä matoilla, etteivät ne kulu) jne. Se aukaisi silmiäni, ja ymmärsin. Surullista.

    Blogisi on loistava :)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista :) Mä olen siisti, järjestelmällinen ja käytännöllinen. Haluan että tavarat ovat paikoillaan ja koti siisti kun menen nukkumaan illalla. Tämä oli vielä tärkeämpää aiemmin, nyt se ei ole enää ihan niin justiinsa. Silti (luulisin) olevani melko rento tyyppi. En voisi kuvitella suoristelevani mattojen hapsuja tai kieltäväni lapsia leikkimästä, koska siitä tulee sotkua. Järjestyksessä oleva koti vaan tuntuu kivemmalta. Sotkuisesta ihmisestä tulee tosiaan mieleen boheemi ja hauska tyyppi, joka ei ole ihan niin tip top, nauttii elämästä eikä stressaannu pikku asioista.

    Mutta LIKA, se on eri asia kuin sotkuisuus. Siitä tulee jo mieleen enemmänkin negatiiviset mielikuvat homssuisuudesta. Siisti ihminen taas voi olla tiukka justiina, joka ei siedä lasten leikkiä eikä melua. Siisti voi olla toisaalta myös sellainen ihminen esim. pukeutumisen suhteen, että sen päällä kaikki vaatteet näyttää kuin pakasta vedetyiltä ja muodikkailta. Ja jos minä ne vetäisisin päälleni, näyttäisin ihan perusJOnnalta, taas :(

    Ja mä muuten vaihdan usein huonekalujen järjestystä. Mulle se tuo vaihtelua elämään. Joku sen voi tulkita siten, että olen tyytymätön elämääni ja haen sitä kautta jotain uudistusta, mutta sitä en itse allekirjoita ;)

    VastaaPoista
  3. Anonyymin kommentti oli minusta mielenkiintoinen. Oikeastihan mulla ois haave just tuollaisesta toimivasta siivoussysteemistä; kerta viikkoon koko talo kerralla kuntoon. Ja juu, koko perheen voimin. Käytännössä meillä ei toimi oikein mikään yritelmäni ja itsekin huomaan jättäväni jatkuvasti vanan tavaraa jälkeeni...

    Kyllä mua ahdistaa tää ettei tavarat oo siellä missä pitäis. Meillä on myös ajoittain tosi likaista ja sotkuista. Mulla vaan vuorotyö sekoittaa monta kuviota, esim ihan turha suunnitella jotain tiettyä päivää siivouspäiväksi koko perheelle, kun olen töissä miten milloinkin. Tosin tällä hetkellä haaveilen kyllä elämänmuutoksesta ja työpaikan vaihdoksesta ja yhtenä siihen kuuluu vuorotyön lopettaminen ja sen myötä on todellakin aikeissa se vakituinen siivouspäivä pistää jokaisen perheenjäsenen kalenteriin!!!

    VastaaPoista
  4. Hui kukkahattuneiti, pelottavan kuuloinen tuo sinun huoltajasi. Hui! Mullakin on pikkuserkku, joka oman kertomansa mukaan oikoo maton hapsuja joka välissä. Mutta hän on kyllä ihan rela ja mukava tyyppi. Ei myöskään tietääkseni nalkuta muille siivoamistyyleistä. Mulla oli myös täti, jonka vuodevaatteita ei saanut tuulettaa liian tormakkaasti etteivät kulu. Toki ne piti tuulettaa hyvin usein, mutta hellästi. Neuroottinen pihiyskin ihan on oma lajinsa.

    Minä kestän melko hyvin sotkun lisäksi likaa, kuten koirankarvoja ja hiekanmuruja lattialla tai tahmatassuja ikkunoissa. Pölyä en edes noteeraa. MUTTA hajuja en voi sietää, en vessassa enkä keittiössä, en missään. Siitä huolimatta meidän vessat pestään vain joka toinen viikko ja jääkaappikin pintapuolin vain silloin tällöin.

    Heli: toivottavasti sä löydät pian sen sun oman jutun. Duunissa joutuu(tai saa) viettää niin suuren osan valveillaoloajastaa. Jos siellä ei viihdy, koko elämä menee helposti liian rankaksi. Tuossa tilanteessa älä missään nimessä ota turhaa stressiä kodin siivoamisesta. Sen ehtii nysvätä kuntoon sitten kun on muut elämän isommat asiat tasapainossa.

    VastaaPoista
  5. Voi miten herkullinen aihe! Ensinnä pitää kai tunnustaa, että olen ehdottomasti enemmän siisteysnipottaja kuin sotkupetteri...

    Minun teoria kuitenkin on, että ihmisen perusluonteeseen kuuluu olla joko siisti tai vähemmän siisti, vähän kuin puheliaisuus tai mikä muu tahansa piirre. Vanhemmat ovat kertoneet, että olen jo pikkutyttönä viikannut nukkienvaatteita orjallisiin pinoihin, ja ollut kovin turhautunut jos joku sotki ne :D Kuulemma myös justeerasin vähemmän siistin äidin jäljiltä keittiön kaappien sisältöä uuteen uskoon jo ennen kouluikää, lystikäs kakara! :D

    Toisaalta tunnistan kuitenkin selvästi sen, että siisteys on jotenkin stressisidonnaista: kun elämässä on oikein hektinen jakso, koti on jatkuvasti tavallista enemmän tiptop. Ehkä alitajunta toimii niin, että kaaosta sietää tietyn määrän kerralla, ja siksi kiireviikko töissä vaatii siistin kodin perjantai-iltana. Mene ja tiedä? :)

    VastaaPoista
  6. Olen sitten varmaan jakomielitautinen ;) Nimittäin töissä olen tehokas puurtaja sotkuisen työpöydän ja sähköpostin kera. Kotona en ole kovin tehokas, mutta meillä on kohtuullisen siistiä.

    Olen miettinyt sitäkin, että koska työni ei ole kovin näkyvää, niin kotona on kiva nähdä työnsä (siivous, ruoanlaitto, jne) jälki suhteellisen nopeasti.

    Sotkuinen ihminen on minusta sellainen elämän otteen menettänyt, jolla on pesemätön tukka, nyppyiset vaatteet ja tavarat AINA hukassa. Siisti henkilö on taas katsonut peiliin ennen ulko-oven avausta ja vaatteet on ostettu tällä vuosikymmenellä ;)

    VastaaPoista
  7. Kun olin nuori ja opiskelija, kukaan ei uskonut, kun kerroin, että huoneeni on aina sotkuinen. Minulla on tiptop-vaatteet, tukka pitää pestä ja kunnolla föönata sileäksi joka päivä. Kynsilakka ei saa olla vähääkään lohjennut. Luontomuistiinpanot olivat täsmällisellä käsialalla kirjoitut ja selkeät ja siististi viivottimella alleviivatut. En voinut sietää sotkuisia monisteita, jos tein niitä itse, käytin valkokorjauskynää kaikissa pienissäkin koneen tekemissä läikissä. - Hahaa, sinä et edes tiedä, mitä sotku on, opiskelijaystäväni sanoivat. Kunnes tulivat yllätysvierailulle kotiini. Olisipa ollut kamera kuvaamassa heidän ilmeitään...

    Ja yhtä "jakomielinen" olen yhä. Tosin meilläkin siivotaan kerran viikossa kunnolla ja koska nuorisokin on jo nykyisin jokseenkin aikuisia, niin tulee tehokasta työaikaa ja tulosta helposti. Mutta tavarat minulta yhä putoavat kotona yleensä siihen paikkaan, missä satun niistä irrottamaan otteeni.

    VastaaPoista
  8. Mikäköhän minä sitten olen? :D

    Penskana huoneeni oli kun kirppis jolla oli räjäytetty pommi, siellä oli kaikki mahollinen ja mahoton tavara iloisesti sotkussa lattialla erinäisinä röykkiöinä, hyvä jos oli polku kulkemista varten. Siisti huone tarkoitti sitä, että romut oli vaan sullottu kaappeihin, eli olivat poissa näkyviltä.

    Nykyään sitten kaappini ovat ojennuksessa sisältäkin, noin pääpiirteissään kämppä on siisti suurimman osan ajasta. En kestä kovin montaa päivää sekasotkua ympärilläni.

    Omalla kohdallani näen asian niin, että kun pääsin omilleni niin opin siivoamaan itselleni. Lapsuudenkodissa siivoaminen oli pakko, käsky siihen tuli aina ulkopuolelta. Nykyään siivoan vain itselleni, ei siksi, että olisi pakko (kukapa siitä välittäisi vaikka hautautuisin kämppääni kun yksin asun). Huomaan viihtyväni paremmin siistissä kun sotkuisessa kämpässä tätänykyä. Ehkä olen sitten vaan kasvanut aikuiseksi ja menettänyt lapsen luovuuden? ;)

    VastaaPoista
  9. Maria W: blaah, jos tää on perusluonneasia (kuten olen jo pitkään epäillyt :-) tieni siisteyteen tulee siis oleva piiitkä ja kivinen. Haluan kuitenkin uskoa, että perusluonnettakin voi muuttaa – ehkä.

    Siivousfriikki: hih, hih, mulla on usein tavarat
    hukassa, mutta onneksi tukka on aina pesty :-)

    Suvi: Minäkin tunnistan hieman tota säntillistä kokeisiin lukemista. Mulla oli kirjat siististi viivottimella alleviivattuja. Nykyisin työmuistio on kyllä todella huonolla käsialalla kirjoitettu. Isot AP merkinnät paljastavat, että siinä kohtaa on mulle joku action point, mutta mikä? Se voi jo olla vaikea lukea.

    Salattu minä: Mulla oli päinvastoin. Minä siivosin kotona vapaaehtoisesti omasta aloitteesta. Nykyisin mm. jokaviikkoinen mattojen ulos roudaaminen tuntuu lähinnä järjettömältä ajan hukalta.

    VastaaPoista
  10. Minäkin aina välillä mietin, miksi olen saanut tällaisen ubersotkuisuuden "kirouksekseni". Se liittyy jotenkin myös nuoruuteen, ainoaan tapaan jolla pystyi kapinoimaan huutavaa ja dominoivaa isää vastaan. Ja tietysti olen myös hyvin "henkinen" ihminen, joka liitää korkealla ja joita eivät sellaiset maalliset asiat kuin siivous tai kaaos kosketa... ;). On siihen muutama muukin syy taustalla.

    Totta on, että sotkuun ja kaaokseen, keskeneräiseen remonttiin ja tapettia odottaviin seiniin tottuu. Toisaalta alan oivaltaa ehkä jotain: jos en enää pidäkään siisteyttä tai siivoamista "pakkona", ulkoapäin tuleva normina jota on pakko noudattaa, vaan annan itselleni luvan olla epäsiisti, niin paradoksaalisesti saatankin innostua huomaamaan, että on kiva olla (suht!) siistissä kodissa, jossa mahtuu jopa kulkemaan ja syömään pöydän ääressä. Neitsyenä olen toisaalta monissa asioissa hyvin tarkka ja pedantti. On tämä mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  11. Ihan järisyttävän suuri KIITOS blogistasi näin tähän alkuun!!! Nyt olen nimittäin lukenut sen yhdeltä istumalta alusta loppuun. Ja nauttinut, ja samaistunut. Samalla iloinnut myös aikaansaannoksistasi!

    Oma historiani on perfektionistisen kodin kasvatin tarina. Meillä oli siivouspäivä joka viikko, asiat ja tavarat järjestyksessä. kaikilla muilla siis paitsi minulla. Sain kuulla olevani sotkuinen ja epäjärjestyksen ihminen. Ei minua sinäänsä haukuttu, hiukan vain patistettiin oikeaan suuntaan. Tiskata piti aina heti pöydästä noustua, ruokakaan ei saanut kunnolla laskeutua. Tavaroilla oli paikkansa.

    Muutoin olen koko elämäni ollut perfektionisti, täydellisen tavoittelija opinnoissa, harrastuksissa, työssä. Jos piti kokeisiin lukea aikoinaan, pidin huolta siitä, että osasin koealueen prikulleen. Mikään keskiverto tai sinne päin ei riittänyt. Nyt vihdoin, suuren kriisin kautta olen vapautumassa täydellisyyden tavoitteestani ja olekin nostanut luovuuden ja hetken arvostuksen kaiken muun ylitse. Olen nyt sitä mieltä, että juuri se täydellisyyden ideaali on syy sotkuisuuteeni. Jos en pysty pitämään yllä täydellistä siisteyttä, olen huono ja lamaannun täysin. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin olen nyt alkanut järjestää kotiani nurkka nurkalta ja nauttinut siitä. Nyt se ei enää tunnu pakolta, vaan ihan mukavalta. Ja sinun blogisi löytäminen antaa uutta pontta. Taistellaan yhdessä! :)

    VastaaPoista
  12. Pellon Pientareella: mulla on sama paradoksi toiminut laihduttamisen kanssa. Silloin, kun yrittää laihduttaa, on koko ajan nälkä eikä jaksa lähteä lenkille. Sitten kun ei tee asiasta suurta numeroa itselleen ei enää olekaan jatkuva nälkä. Sama juttu rahan kanssa. Silloin, kun sitä on, ei tee mitään mieli. Mutta tiukimpien hoitovapaakuukausien aikana himoitti ihan hirveesti uusi kampaus, trendikkäät vaatteet ja jotain pientä mukavaa kotiin.

    Mirka: tunnistan myös itsessäni olleen nuorempana perfektionismia ja alituista suorittamista. Ihanaa saada taistelukavereita!

    VastaaPoista
  13. Mirka, siekin löysit tiesi tänne :). Minussa on paljon samaa kuin Mirkassa ja jäinkin miettimään tuota, että lamaannunko, jos koti ei olekaan "täydellinen, täydellisen siisti". Siinä on perää. Lainasin muuten kirjastosta Sotkuholisti vinkkaamasi kirjan Kaikki paikallaan, se on hauska ja hyvä! "Älä väitä vastaan" ;). Joo, taidan olla rojunkerääjä, vaikka en sitä haluaisi myöntää...

    VastaaPoista
  14. Tapaan siteerata usein sellaista lausetta kuin "tyhmät ylläpitävät järjestystä, nerot hallitsevat kaaosta". Mitenkään itseäni ylikorostamatta tuossa on mietteessä mun mielestä perääkin. :D

    VastaaPoista
  15. Mun filosofiani on isältä peritty "parempi vähän likaa nurkissa kuin puhdas helvetti". Isäni äiti kehuu jättävänsä aina tahallaan jonkun nurkan siivoamatta jotta nuorille pareille jotka käyvät kylässä jäisi realistisepi kuva elämästä:D. Ei siisteys ole niin kovin vakavaa.

    Sotkuisuus on osa minua, olen sen hyväksynyt. En ota siitä kovin paljon paineita. Yritän kuitenkin ylläpitää sellaista järjestystä, että arki sujuisi jotenkin järkevästi. Paineita tulee erityisesti arkiaamuista lasten kanssa. Jatkuva etsiminen ja muu pikku kiusa tsemppaavat siivoamaan.

    Kiitos blogistasi, tulen uudestaan :)

    VastaaPoista