perjantai 20. elokuuta 2010

Siivotaan pensselillä ja telalla

Taannoinen tokaluokkalaisen rojunraivaussessio inspiroi minut pintaremonttipuuhiin. Remonttiväsymystä olinkin ehtinyt potea jo useamman vuoden, mutta nyt aika oli kypsä taas tarttua telan varteen.

Poika toki ansaitsi palkinnon hienosta toiminnasta. Hänet oli myös vihdoin päästettävä 80-luvun mummotapettien ikeestä sekä satojen teippien, sinitarrojen, nastojen ja yhden koiranpennun runtelemista seinistä.



Sänkynä toimiva, suvussa ehkä 50 vuotta kiertänyt, pinnasohva kaipasi myös uutta väriä.



Toteutustavassa päädyin silmänlumeratkaisuun, eli paklasin vain räikeimmät montut ja sudin maalin suoraan tapetin päälle ja kevyesti riimutulle katolle.

Poika on vielä siinä iässä, että pinnat ovat kovassa rääkissä. Seuraavassa pintaremontissa lupaan sitten noudattaa huolellisuutta ja teen kaiken niin kuin kuulukin. Levytän seinät tai ainakin revin vanhat tapettikerrokset pois ja tasoitan huolella kaikki ongelmakohdat.

Lapsi sai  itse valita yhden seinän värin. Valinta oli helppo. Siihen kului tasan 8 sekuntia Tikkurilan väriliuskakokoelman edessä. Neuvottelunvaraa ei myöskään ollut.





Poika on ihan innoissaan tästä huutonetistä valitsemastaan pulpetista. Pojan ehdoton vaatimus oli, että tuolia ei saa maalata.

”Se on makee, kun se näyttää käytetyltä!”

8 kommenttia:

  1. Sohva on ihana!
    Meillä oli tuollainen olohuoneessa, kun olin lapsi. Se oli tullut meille mummolasta maalta.

    Pojallasi on hyvä maku, minäkin tykkään, että tuoli on makee just noin! :)

    VastaaPoista
  2. Pinnasänky uusissa vaatteissaan sekä tehosteseinän pirteä vihreä on tosi kiva! Pojalla on sisutajan silmää :)

    Myös minä yhdyn poikasi ja marin kommenttiin tuolista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kiitos! Uudet selkeät värit ovat todella piristäneet huonetta. Huoneessa on niin vähän kamaa, että siellä kaikuu! Kunhan saan verhot ommeltua ja paikalleen, niin eiköhän sekin asia tule kuntoon :-)

    VastaaPoista
  4. Kaiken tämän puurtamisen jälkeen (tai välissä) voit käväistä blogissani ja ottaa hyvillä mielin vastaan huomionosoituksen. Olet inspiroiva!

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä raivausprojekteihin ja kiitos inspiroivasta blogista! Mun blogissa on sulle jotain ;)

    VastaaPoista
  6. Oih Ylva ja Vanilla - te olette ihania. Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Mitäs, ihan riittävän hyvä tuollainen maalaus on! :) Kuvassa seinän väri on minun silmiini, tuotah, heh, aika vahva ;). Sohva on hieno, tuollaisen minäkin joskus haluan (sitten kun se yksi työhuone on rempattu ja saatu sinne tavarat ja...) tupakeittiöön. Ja poikasi on fiksu, kun pitää vanhasta.

    VastaaPoista
  8. Poika oli erittäin vahvana värivalinnassa. Yhden sävyasteen vaalennukseen suostui, ei yhtään enempään.

    VastaaPoista